Talakootyönä Joulun ja uudenvuoden 2020 tervehdyksiä

Joulu 2019 oli ja meni jo, mutta uutta vuotta 2020 voi ehkä toivotella myöhässäkin!😍😉
Suunnittelin ja toteutin Joulun 2019 & uuden vuoden 2020 tervehdys-piirroksia talakootyönä kahdelle Rovaniemeläiselle yhdistykselle. Piirrokset päätyivät Rovaniemen Wanhat Markkinat ry:n (RWM), sekä Rovaniemen seudun eläinsuojelu ry:n (Rovaniemen esy) somekanaviin ja tervehdyksiksi kuluneesta vuodesta yhteistyökumppaneille ja talakoolaisille.
RWM ry:ssä olen talkoillut monenlaisissa hommissa jo vuodesta 2009 asti. Sen sijaan Rovaniemen esylle talkoilu oli ihan eka kerta. Olin tätä ennen käynyt marraskuussa  SEYn kouluvierailijakoulutuksessa Helsingissä. On mukavaa, kun omaa osaamistaan voi käyttää hyvään ja kenties vaikuttaa tärkeinä pitämiinsä asioihin.

Rovaniemen seudun eläinsuojeluyhdistyksen käyttöön piirtämäni Joulun 2019 & uuden vuoden 2020 tervehdys.


Sain piirrosten toteutukseen vapaat kädet. Niitä suunnitellessani, ajattelin kyseistä yhdistystä ja niiden tarkoitusperiä. Oli tietenkin aika selvää, että Rovaniemen esyn piirrokseen tulisi monenmoisia eläimiä huumorilla ja hyvällä mielellä maustettuna.


Rovaniemen Wanhat Markkinat ry:n tarpeisiin toteuttamani Joulun 2019 & uuden vuoden 2020 tervehdys-piirros.

RWM ry:n piirrokseen halusin teeman mukaisesti vanhahtavan tyylin ja kuvassa oleville ihmisille vanhahtavat asut, kuetn RWM-tapahtumaan kuuluu. En kuitenkaan piirtänyt markkinameininkiä, sillä keskitalvi on RWM-talakoolaisten lepoaikaa. Itse markkinat ovat aina elokuussa ja valmistelut tapahtumaa varten alkavat pikku hiljaa kevättalven puolella. Piirsin kuvaan myös - valitettavasti Suomessakin kovin harvinaista - vanhaa metsää, eri ikäisine puineen ja keloineen.
Toivon saaneeni välitettyä molemmissa piirroksissa tunnelmaa, hyvää tahtoa kaikille, sekä sopua ja kunnioitusta itse kutakin kohtaan (toislajiset eläimet ja metsä mukaan lukien)!


Piirroksen tussausvaihe aluillaan.










Kommentit